Tuovatko revontulet onnea?
Revontuliin liittyviä uskomuksia, myyttejä ja tarinoita ympäri maailman
Revontulet ovat kautta aikojen innoittaneet kulttuureja ympäri maailman. Taivaan tuliin liittyykin paljon erilaisia uskomuksia, myyttejä ja tarinoita. Alla kerrotaan näistä vain pieni osa.
Revontulet ovat eri kulttuureissa symboloineet hyvinkin erilaisia asioita. Esimerkiksi joissain Aasian maissa ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen uskomuksissa revontulet on yhdistetty onneen, hedelmällisyyteen tai uuden elämän alkuun. Toisaalta esimerkiksi pohjoisessa Euroopassa, kuten saamelaisperinteessä, revontulten on ajateltu enteilevän sotaa.
Saamelaiset myös uskoivat revontulten olevan eläviä olentoja, jotka ymmärsivät puhetta. Ajateltiin, että revontulet voivat napata ihmisen mukaansa. Tämän vuoksi revontulten loimutessa tuli olla hiljaa. Revontulia varottiin houkuttelemasta esimerkiksi siten, että poron vetämä ahkio pysäytettiin taivaan tulten loimutessa.
Suomessa moni on kuullut tarinan tuliketuista. Vanha tarina kertoo, että hangella juokseva tulikettu huiskii häntäänsä lumeen, josta kipinät nousevat taivaalle muodostaen revontulet.
Viikingit puolestaan uskoivat, että revontulet olivat Valkyrioiden kilpien heijastuksia, viikinkien saattaessa kaatuneita sotureita Valhallaan.
Antiikin roomalaiset nimittivät taivaan tulia veriseksi sateeksi. Etelässä revontulet ovatkin yleensä punaisen värisiä. Antiikin roomalaiset uskoivat, että verinen sade ennusti katastrofeja ja sotaa.
Monet Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen heimoista uskoivat, että revontulet olivat kuolleiden sielujen tanssia taivaalla tai esi-isien sieluja, jotka lähettivät viestejä eläville.
Japanissa revontulet usein yhdistetään onneen ja hyvään tulevaisuuteen. Revontulten näkemisen on ajateltu tuottavan onnea jopa koko loppuelämän ajaksi. Joidenkin uskomusten mukaan niiden näkeminen ennakoi onnellista avioliittoa tai lapsen syntymää. On myös uskottu, että revontulten aikaan alkanut raskaus tuottaa onnellisia lapsia. Japanissa revontulia nähdään kuitenkin todella harvoin.
Ennen kuin revontulia alettiin ymmärtää ilmiönä tieteen keinoin, niitä voitiin luulla myös tulivuorenpurkauksen tai ilmakehän sähköpurkausten aiheuttamiksi. Vasta 1800-luvun aikaan revontulia alettiin tieteellisesti tutkia. Nykyään revontulten tutkimiseen onkin kehitetty monenlaisia menetelmiä. Edelleen on kuitenkin olemassa revontuliin liittyviä kysymyksiä, joihin emme vielä tiedä vastauksia.
Alta löydät lukuvinkkejä revontulista kiinnostuneille. Kyseisiä teoksia on hyödynnetty myös taustatietona verkkosivujen sisältöä laadittaessa.
Palmroth, Minna, Jussila, Jouni ja Hotakainen, Markus. 2018. Revontulibongarin opas. Into Kustannus Oy.
· Oppaasta löytyy muun muassa kauniita revontulikuvia ja runsaasti tietoa revontulista. Kirja on tehty avaruusasiantuntijoiden ja revontuliharrastajien yhteistyönä. Oppaasta löydät vinkkejä myös hyvien revontulten katsomispaikkojen löytämiseen ja revontulivalokuvaajana kehittymiseen.
Evans, Polly. 2023. Northern Lights – A Practival Travel Guide. 4. painos. 1. painos on julkaistu 2010. Brad guides Ltd.
· Tietoa revontulista ja matkustusvinkkejä niihin liittyen.
Jussila, Jouni. 2002. Aurora – Revontulien taivaallinen näytelmä. WSOY.
· Kirjassa tutkija Jussila kertoo kattavasti muun muassa, miten revontulet syntyvät sekä kuinka niitä valokuvataan. Kirjasta löytyy myös Jussilan ottamia revontulikuvia.
Kaila, Kari. 1998. Revontulet – Kansankäsityksistä tutkimukseen. Gummerus Kirjapaino Oy.
Kirjoittaja, dosentti ja tutkija Kaila esittelee monipuolisesti revontulten historiaa ja niihin liittyviä kansankäsityksiä.
· Luhta, Jorma ja Paasonen, Seija. 2019. Revontulet. Maahenki Oy. 2. painos.
· Kirja sisältää valokuvaaja Luhdan ottamia revontulivalokuvia ja meteorologi Paasasen tietoiskuja muun muassa siitä, miten revontulet syntyvät ja mitä uskomuksia niihin on liitetty.
Nevanlinna, Heikki. 1997. Revontulet – Tarua ja totta. Ilmatieteen laitos – geofysiikan tutkimus. 2. painos.
· Julkaisussa kerrotaan muun muassa missä ja milloin revontulia voi suurimmalla todennäköisyydellä nähdä.
Pirttimaa, Markku ja Valtaoja, Esko. 2011. Revontulten tanssi. The Dancing Northern Lights. Mäntykustannus Oy.
· Kirjasta löytyy luontokuvaaja Pirttimaan ottamia revontulikuvia, joita täydentävät tähtitieteilijä Valtaojan informatiiviset tekstit.
Turunen, Pertti (kuvat), Linnilä, Kai ja Savikko (teksti), Sari. 2011. Lapin Valot. Oy Amanita Ltd.
· Kuvateos ja tietokirja. Kirjasta löytyy kuvia sekä tietoa Lapin maisemista ja valoilmiöistä, joista yhtenä ovat revontulet.
Kirjallisten lähteiden lisäksi taustatietona on käytetty Rovaniemellä sijaitsevan Arktikumin Vastakohtien Arktis -näyttelyä, joka avautui joulukuussa 2024. Näyttely tarjoaa informatiivista ja visuaalisesti kiinnostavaa tietoa myös revontulista – lämpimästi suositeltava käyntikohde aiheesta kiinnostuneille.

Sivujemme revontulikuvat on ottanut valokuvaaja Tobias Bjørkli